Espiral Valmennus

Kirsi Savolainen
MB - Elämäntaidon valmentaja
NLP Master Practitioner
Aarrekartta TM -valmentaja
Tradenomi BBA


Yhteystiedot:
Kirsi Savolainen
040 733 6142
0700 87300 (2,32/min+ppm)
kirsi.savolainen@espiral.fi



"Miksi meidän on kuunneltava sydäntämme?
Siksi että siellä missä on sydämesi, siellä on aarteesi."
Paulo Coelho, Alkemisti


"Huomenna yhä enemmän ja enemmän olen sitä mitä ajattelen tänään."
Jouko H. Nissinen

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
17847 kpl

Ajankohtaiset kurssit


PARISUHDETTA ODOTTAESSA -VIIKONLOPPU 4. - 5.2.2012 HELSINGISSÄ

Parisuhdetta odottaessa -päiviä järjestettiin vuoden 2011 aikana 5 kertaa. Kurssia kysellään edelleen, joten se jää vuoden 2012 kurssivalikoimaan. Olen laajentanut kurssin jatkossa kaksipäiväiseksi, jolloin asiassa päästään syvemmälle ja konkreettisempaan tekemiseen. Päivät sisältävät edelleenkin mielikuva meditaatioita, keskustelua ja asiaa, mutta lisäksi konkreettisia työkaluja esteenä olevien uskomusten ja pelkojen puhdistamiseksi. Kaksi päivää mahdollistavat myös Tarot -tulkintojen tekemisen jokaiselle osallistujalle. Tarot -tulkintojen lisäksi jokainen osallistuja saa kirjallisen astrologisen luonnetulkinnan. 

Mitä voin tehdä parantaakseni ihmissuhteitani? Rakkautta odotetaan monella tapaa. Jokainen meistä toivoo sitä elämäänsä oli sitten parisuhteessa tai ei. Odottaminen ei siis merkitse sitä, että olisi yksin. Aito rakkaus kohdataan siellä, missä on itsen rakastamista ja arvostamista, missä sallitaan itselleen kaikkein parasta ja missä on kiitollisuutta omasta elämästään. Parisuhdetta ei lähestytä tarpeen ja tarvitsevuuden näkökulmasta, vaan aitona eheänä itsenään.

Puuttuuko elämästäsi parisuhde? Rajoitatko itse peloillasi ja uskomuksillasi sen toteutumista? Entä onko elämässäsi tilaa parisuhteelle? Monesti olemme itse suurin esteemme sille, että voisimme elää onnellista elämää. Tutkitaan yhdessä näitä kysymyksiä ja haetaan niihin vastauksia. Tule siis viettämään mukavaa viikonloppua keskustelun ja harjoitusten parissa. Ja valmistamaan itseäsi vetämään puoleesi sinulle parhainta kumppania. Helsingissä, Lauttasaaressa, Valon kaarella hyvinvointi keskuksessa 4. - 5.2.2012 klo 10.00 - 16.00. Hinta 170 € (sis alv). Ilmoittautumisen yhteydessä saat tarkempaa tietoa asiasta. Ilmoittaudu kirsi.savolainen@espiral.fi.

Kurssipalautetta:

Hei Kirsi,
kiitos itsellesi - olet juuri oikea henkilö rakkausvalmentajaksi :) Itse sain ainakin hurjasti energiaa ja henkisiä eväitä kotiin  vietäväksi. Ensimmäinen ryhmäsi oli oikein onnistunut. Oli näin "maallikonkin"  silmin havaittavissa, että tunteita tuli pintaan, patoja murtui, elämyksiä ja oivalluksia syntyi. Sille oli selvästi todellakin tarve. Myös itse hämmästyin, kuinka puhdistava kurssi oli.

Kaikkea hyvää myös sinun elämääsi! Uskon, että tapaamme vielä.

- marika -

Kiitos Kirsi!
Kurssi oli aivan ihanan ihmeellinen. Mielikuva rentoudet olivat  uskomattoman sykähdyttäviä. Tahtoo kyllä ehdottomasti lisää sinun valmennusta. Katsotaan kuinka  se järjestyy. Tuhannet kiitokset vielä ihanasta kurssista. Tuntuu että on monta tuhatta laatusanaa jotka kuvaisi fiiliksistä kurssista ja  kiitollisuus on myös suunnaton!

-Raija -


Huom! Ilmoittautumisen yhteydessä laskutetaan 50 €:n ilmoittautumismaksu, joka vahvistaa kurssille osallistumisen. Ilmoittautumsimaksua ei palauteta mahdollisen peruuntumisen vuoksi.


TOTEUTA UNELMASI -PÄIVÄ 22.01.2012

Onko sinulla unelmia, jotka odottavat toteutumistaan? Vai oletko epävarma siitä mitä haluat elämääsi? Päivän aikana tarkastellaan unelmia ja niiden tarkoitusta elämällemme. Ja sitä miten voisimme saada elämäämme niitä meille todella tärkeitä asioita. Miten toimii vetovoiman laki ja miten sitä voidaan käyttää oman elämän luomisessa. Päivän aikana tehdään myös oma AARREKARTTA. Päivän aikana on mahdollisuus erilliseen Tarot -tulkintaan.
Aika: 22.01.2012 klo 10.00 - 16.00
Paikka: Helsinki
Hinta: 90 € (sis. alv 23 %)
Ilmoittaudu: kirsi.savolainen@espiral.fi tai 040 7336142


TAVOITTEET TODEKSI VIIKONLOPPU 25.02. - 26.02.2012

Tämä viikonloppu on todellista unelmatyöskentelyä.  Näiden kahden päivän aikana luodaan tukeva pohja unelmille. Harjoitellaan niitä taitoja, joita tarvitaan unelmien toteuttamiseksi, paljastetaan ja poistetaan esteitä sekä konkretisoidaan tavoite sellaiseksi, että se on aidosti toteutettavissa.  Tämän viikonlopun aikana otat myös askeleen oman elämäsi luomisessa.
Aika: 25.02. - 26.02.2012 klo 10.00 - 16.00
Paikka: Helsinki, Lauttasaari, Valon Kaarella hyvinvointikeskus                   
Hinta: 150 € (sis. alv 23 %)
Ilmoittaudu: kirsi.savolainen@espiral.fi tai 040 7336142

HETKINEN ITSELLESI VIIKONLOPPU 19.5. - 20.5.2012

Haluan tarjota Sinulle tilaisuuden hengähtää hetkiseksi oman itsesi äärelle Villa Cecilian rauhallisessa ympäristössä. Viikonloppu tarjoaa välineitä sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin  kohentamiseksi. Sinulla on tilaisuus tutkia itseäsi ja elämääsi kevyiden, ohjattujen harjoitusten avulla. Opetella löytämään omaa tasapainoasi ja elämään täydemmin läsnäolevassa hetkessä. Ihmisen kauneus tulee sisältäpäin. Ja sellainen ihminen nähdään kauniina, joka toteuttaa omaa elämäänsä. Ohjattujen harjoitusten ja valmennuksen lisäksi viikonloppu sisältää mielikuvamatkoja, -meditaatioita, pilatesta, latinorytmejä, tarot- ja astrologisia tulkintoja, hemmottelusaunomista ja terveellistä ruokaa. Lukuunottamatta mukavaa seuraa:) Olet lämpimästi tervetullut joko yksin tai ystäväsi kanssa (huomioi "tuo ystäväsi mukana" -hinta). Viikonlopun valmentaja on Kirsi Savolainen (myös tarot tulkinnat ja latinorytmit), physio pilates ohjaajana fysioterapeutti Airi Hänninen ja astrologisia tulkintoja tekee Raija Laakkonen.

Aika: 19.5. - 20.5.2012
Paikka: Villa Cecilia, Kisko (n. 90 km Helsingistä Turun suuntaan, www.harharetket.com/villacecilia.html)
Hinta: 350 €  (hinta sisältää kurssin, yöpymisen, saunomisen ja täyden ylläpidon)
Tuo ystäväsi mukaan hinta: 300 €/hlö
Ilmoittaudu: kirsi.savolainen@espiral.fi tai 040 7336142, ilmoittautuminen viimeistään 30.3.2012.

Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan 100 € ilmoittautumismaksuna, jota ei palauteta mahdollisen peruutuksen yhteydessä. Loppumaksu laskutetaan myöhemmin. Voit kysyä myös erillisestä maksuohjelmasta.


LÖYDÄ OMAT VAHVUUTESI JA OPI KÄYTTÄMÄÄN NIITÄ 14.4. - 15.4.2012

Tämän viikonlopun aikana pääset tutustumaan omiin vahvuuksiisi mielikuvien, harjoitusten sekä valmennuksen avulla vahvistettuna Tarot-  ja astrologisella näkökulmilla. Viikonlopun aikana etsitään vastaukset kysymyksiin: Mitkä ovat omat vahvuuteni ja kuinka voin käyttää niitä hyödykseni elämässäni? Mitä enemmän käytät vahvuuksiasi sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässäsi sitä tasapainosemmaksi ja mielekkäämmäksi elämäsi muuttuu. Ja tietenkin sitä paremmin Sinulla on mahdollisuus saavuttaa sitä menestystä mitä haluat saavuttaa. Oli sitten kysymyksessä menestyminen parisuhteessasi, perhe-elämässäsi, harrastuksissasi, sosiaalisessa elämässäsi tai työelämässäsi. Viikonloppu vietetään Villa Cecilian kauniissa ja rauhallisessa ympäristössä. Päivät kuluvat ohjatun, mukavan työskentelyn merkeissä.  Illalla on vapaampaa ohjelmaa rentoutumisen, yhdessäolon ja saunomisen merkeissä. Illalla on mahdollisuus myös Tarot -tulkintoihin. Tule siis tekemään töitä itsesi kanssa, rentoutumaan, nauttimaan hyvästä seurasta ja terveellisestä ruoasta. Viikonlopun valmentajina toimivat Kirsi Savolainen ja Seppo Tanhua. Ilmoittautumisen yhteydessä saat maksuohjeet ja tarkempaa tietoa viikonlopun ohjelmasta. Ilmoittaudu 29.2.2012 mennessä.


Aika: 14.4. - 15.4.2012
Paikka: Villa Cecilia, Kisko (n. 90 km Helsingistä Turun suuntaan, www.harharetket.com/villacecilia.html)
Hinta: 380 €  (hinta sisältää kurssin, yöpymisen, saunomisen ja täyden ylläpidon)
Ilmoittaudu: kirsi.savolainen@espiral.fi tai 040 7336142

Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan 100 € ilmoittautumismaksuna, jota ei palauteta mahdollisen peruutuksen yhteydessä. Loppumaksu laskutetaan myöhemmin. Voit kysyä myös erillisestä maksuohjelmasta.